Muurien pystyttäminen

Massiivisia luonnonkivirakennuksia on tehty samankaltaisella tekniikalla varhaiselta keskiajalta alkaen aina 1800-luvulle saakka. Seinä koostui kahdesta kuorimuurista. Muurin molempia puolia korotettiin samaan tahtiin noin metrin verran, mikä oli tavallisin ns. varvin, eli muurauskerroksen korkeus.

Muurikivi asetettiin alemman kiven päälle niin että se istui tukevasti. Tukipisteitä täytyi olla vähintään kolme, ja tarvittaessa kivien väliin asetettiin kiilakiviä. Päällekkäisten kivien pystysaumat pyrittiin sijoittamaan eri kohtiin. Valmiiksi ladottu varvi viimeisteltiin täyttämällä muurien välinen rako pienemmillä kivillä ja valamalla päälle kalkkilaastia. Rakennetta kutsutaan valumuuriksi.

Yleensä ulkomuuri peitettiin vielä kauttaaltaan ohuella kerroksella kalkkilaastia, eli kalkattiin tai slammattiin (ruots. vitlimmas). Kalkkauksella tavoiteltiin paitsi hienoa ulkonäköä myös pinnan sileyttä, koska silloin vettä kerääviä koloja jäi vähemmän. Kalkkaus kului nopeasti jos sitä ei uusittu säännöllisesti. Nykyiset harmaakivikirkot ja -linnat ovat aikoinaan olleet valkoisia tai vaaleanpunaisia, jos laastin sekaan oli sekoitettu tiilimurskaa.

Kajaanin linnan kivissä on säilynyt jäänteitä valkoisesta kalkkauksesta. Ikkunasyvennykset ovat olleet punaiset. Linna on ollut dramaattinen näky harmaiden puumökkien Kainuussa.

Ampuma-aukon pielissä on jäänteitä punaisesta maalista. Kari Uotila 2003.