
Kajaanin linnan ainoa säilynyt holvikatto on itäpään kellarissa. MV/RHO Sasu Hälikkä 2004.
Luonnonkivestä tehdyt holvit ovat yleensä yksinkertaisia tynnyriholveja tai tähtiholveja. Holveja on tehty myös tiilestä, jolla voidaan holvata monimuotoisempia holveja ja käyttää koristeellisia muototiiliä ruoteissa. Kajaanin linnassa kaikki holvit ovat olleet luonnonkivestä tehtyjä. Vain yksi kellariholvi linnan itäpäässä on säilynyt.
Holvaamista varten kerättiin pienempiä kiviä kuin muurin rakentamiseen. Hyviä holvikiviä olivat levymäiset kivet, esimerkiksi liuskekivi. Holvi tarvitsee tukevan lähdön joko suoraan seinien päältä, seiniin jätetyistä koloista tai seinien ulokkeista. Holvaamista varten rakennettiin halutun muotoinen lautamuotti. Kivet muurattiin muotin päälle kohtisuoraan. Vasta kun kaikki kivet ovat paikallaan, holvi holvautuu, eli kantaa itsensä. Kun laasti oli kuivunut, muotti purettiin.
Holvien lisäksi luonnonkivirakennuksiin tehtiin puisia välipohjia. Niitä käytettiin tavanomaisissa asuintiloissa, joilta ei vaadittu erityistä paloturvallisuutta tai painavien maavallien kantokykyä. Palkkien päät tuettiin muurissa oleviin koloihin. Palkkien etäisyys toisistaan on säilyneiden kolojen perusteella ollut noin metrin. Palkkien päät suojattiin kivimuurin kosteudelta käärimällä ne tuoheen. Palkkien päälle tehtiin lattia puulankuista.


Holvimuotti tehtiin laudoista. 
Vuonna 1937 esille tulleet palkinkolot linnan itäpäädyssä. Museovirasto/HKA.