Pohjapiirustukseen on punaisella merkitty 1660-luvulla rakennetut kivitalot. CAD-piirustus MV/RHO Sami Kälkäjä.

Puutaloista kivitaloihin

Linnan asuintiloiksi pystytettiin aluksi puisia tupia. Hirren veistäminen kuului lähes joka miehen taitoihin, kun taas muuraaminen vaati erityistä ammattitaitoa. Kivitaloja kuitenkin arvostettiin enemmän, sillä ne olivat paloturvallisempia ja kestävämpiä kuin puutalot.

Kun linnaa Brahen kaudella uudistettiin, puutalot korvattiin kivestä muuratuilla taloilla. Koska kivitaloihin haluttiin tehdä holvatut katot, muurattiin niihin kaikki neljä seinää, vaikka ne asettuivat aivan kehämuuriin kiinni.

Pohjakaavaltaan osa kivitaloista noudatti puutaloistakin tuttua paritupaa: keskellä olevasta porstuasta oli käynti kahteen tupaan. Kansliarakennus tehtiin alun perin kaksikerroksiseksi. Yläkertaan tehtiin holvi, välipohja on puurakenteinen. Ylemmän kerroksen huoneisiin kuljettiin ulkoportaita pitkin kuten keskiajalla oli tapana.

Huoneiden kiviseinät oli kalkittu valkoiseksi. Lattiamateriaaleista on mainittu vain komendantin tuvan tiililattia. Muissa huoneissa oli todennäköisesti lautalattia. Keittiön varustukseen kuului liesi, kun taas asuinhuoneissa oli avotakat lämmitystä varten.

Inventaarioissa luetellaan huoneiden kalustuskin. Vuonna 1661 rakennetussa komendantin tuvassa kerrotaan olevan neljä ikkunaa, mikä tarkoittanee yhtä neliosaista ikkunaa. Kalusteita ovat pöytä, kaksi penkkiä ja sänky sekä kaksiosainen lukittava kaappi. Uunin pelti on erikseen mainittu, sillä rautaesineet olivat arvokkaita.


Siirry sivun alkuun

 

Kajaanin linnan huoneet ovat muistuttaneet tätä huonetta Louhisaaren kartanolinnassa. Uunit olivat avonaisia takkoja. MV/RHO.